RSS

toukokuu 28th, 2010 - 12:32 § in Koulun tapahtumat

Vappuriehaa Joutsenon koulukeskuksessa

Joutsenon koulukeskuksessa vietettiin vappua huhtikuun viimeisenä päivänä. Aamupäivällä tutorit viihdyttivät meitä hauskalla musiikkivisallaan, jossa kuului jatkaa kuultua laulua. Lauseen sanomisesta sai yhden pisteen, mutta laulaen jatkavat saivat 2 pistettä. Voittajat saivat häikäisevät Joutsenon Lukio -T-paidat.

Kilpailun jälkeen lukion aulassa oli tarjolla munkkeja ja simaa lukiolaisille. 

Iltapäivällä yläkoulu ja lukio olivat pakkautuneet koulukeskuksen saliin katsomaan päivän ohjelmaa. Vappujuhla sisälsi huikaisevia musiikkinumeroita yläasteen ja lukion yhteiseltä  bändiryhmältä. Myös opettajat nähtiin lavalla näyttämässä improvisaatiotaitojaan tv-sarja Putouksen mukaisesti.

Lavalle pyydettiin yläkoulun apulaisrehtori Laivamaa, Pekka Lukkari, opo-Marjo, Tiina Laitimo ja  musa-Katri. Tehtävät oli räppäys tietyn aiheen mukaan, erilaiset tanssit ja puheen pitäminen tiettyjen kuvien avulla annetusta aiheesta. Voittajaksi koulukeskus valitsi huutoäänestyksellä Pekka Lukkarin.

Aiemmin viikolla päivänavauksissa kuultiin musiikkikappaleita, joihin liittyivät jonkinlaiset kirjallisuuskysymykset. Voittajat saivat hienot kirjapalkinnot. Seuraavaksi tuli ilmakitarakisa, johon saatiin valitettavasti vain kaksi osallistujaa. Määrän korvasi kuitenkin laatu; voittajaksi ja jatkoon Imatran Over & Out -tapahtumaan päätyi Pekka Korhonen.

Juhlassa kuultiin myös yläasteen kuoron laulama Dolly Partonin Jolene, ja pukukilpailun voittaja valittiin, joka tehtiin myös huutoäänestyksellä.

Vappujuhlan lopetti jo juhlan alussa kuultu lukion ja yläkoulun yhteinen musiikkiesitys Spiderman, jonka alkuperäinen esittäjä oli Ramones.

Juhlan ylivoimaisesti hauskin numero oli opettajien Putous -kisa, ja oppilaat hämmästyivät opettajien kyvyistä improvisoida.


toukokuu 27th, 2010 - 17:46 § in Koulun tapahtumat

Virtuaalipolkuja taideaarteiden ääreen

Koulussamme avattiin Pietarin Venäläisen taiteen museon virtuaalimuseo helmikuun 26.päivä. Saimme virtuaalifilialian käyttöömme toisena lukiona Suomessa, yhteistyössä Etelä-Karjalan taidemuseon kanssa.   Tilaisuus järjestettiin tulkkauksen välttämiseksi pääosin englanniksi. Sekä re[...]


toukokuu 26th, 2010 - 12:39 § in Artikkelit

Löytöjä kaupunginteatterista

Lauantaina 4. huhtikuuta Lappeenrannan kaupunginteatterin pukuvuokraamo järjesti vaatteensa myytäviksi, koska se oli lopettamassa toimintansa tilan puutteen takia. Olin itse odottanut tapahtumaa ristiriitaisin tuntein. Äitini oli hyvin innokkaana lähdössä, mutta ajattelin siellä olevan vain [...]


toukokuu 21st, 2010 - 11:59 § in Artikkelit

75 minuuttia

Meidän koulussamme, niin yläkoulun kuin lukionkin puolella, siirryttiin vuoden 2009 syksyllä 75 minuutin oppitunteihin. Ennen oli käytössä kolmen vartin oppitunnit, jotka kyllä toimivat, mutta oppituntien sisältö jäi pieneksi ja monet tunnit kuluivat joskus pelkästään läksyjen tarki[...]


toukokuu 20th, 2010 - 11:23 § in Artikkelit

Zumba villitsee nyt myös Lappeenrantalaisia

Maailmalla rähähdysmäiseen suosioon yltänyt Zumba valloittaa yhä uusia harrastajia nyt myös Lappeenrannassa. Fitness-tanssitunti on yhtäaikaa hauskanpitoa ja kalorinkulutusta, joka perustuu aerobic-tunneilta tuttuun intervalliharjoitteluun. Hitaat ja nopeat sarjat vuorottelevat latinalaisen j[...]


huhtikuu 28th, 2010 - 11:23 § in Artikkelit

Firenzen loistoa verkkokurssilla

Loistava Firenze on saimaan verkko-oppimisympäristön, Sopin, järjestämä historian kurssi Etelä-Karjalan lukiolaisille. Kurssin järjestää Lappeenrannan Lyseon lukio ja kurssin ohjaavana opettajana toimii Antti Sirkiä. Kurssi käsittelee varhaisrenessansin historiaa ja erityisesti Firenzen [...]


huhtikuu 28th, 2010 - 10:32 § in Aiheeton, Koulun tapahtumat

Hola! – Espanjalaisvieraat Joutsenossa 9.3.-13.3.2010

Kauan odotetut espanjalaisvieraamme saapuivat Joutsenoon 9.3.2010. Tunnelma oli jännittynyt, kun lukion sekä yläasteen majoittavat oppilaat ja heidän vanhempansa olivat odottamassa vieraitaan. Tummatukkaisten espanjalaisten joukosta jokainen koitti etsiä oman vieraansa, ja siitä sitten viettä[...]